HARJOITTELU

Kuntoilu eri muodoissa on tuttua, mutta käsite ”terveyskunto” ja ”terveysliikunta” ovat nousemassa tavallisen ihmisen kannalta yhä oleellisemmiski. David Fitness Clubilla tavoitteena on ohjauksen ja harjoittelun avulla parantaa ja ylläpitää terveyttä monipuolisesti.

Harjoitteluohjelmat laaditaan yksilöllisesti jäsenen henkilökohtaisten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Alkuohjaus kestää n. 1,5 tuntia ja sen aikana suunnitellaan lämmittely –ja venyttelyohjelma ja kokeillaan jokainen liike harjoituslaitteissa. Ohjelmakorttiin merkitään kuormitukset, toistot ja laitteisiin liittyvä säädöt. Aikaisemmat liikuntatottumukset ja mahdolliset erityisongelmat huomioidaan alkukartoituksen avulla.

Jatko-ohjaus tapahtuu noin 1-2 kuukauden päästä alkuohjelmasta ja siinä harjoittelijan ohjelmaa muokataan edelleen yksilöllisesti tavoittteiden mukaisesti, lisätään harjoituslaitteita ja tehdään ohjelmasta mahdollisimman monipuolinen.

Lisäohjauksia annetaan tarpeen mukaan. Ohjaaja -paikalla illoissa etsitään vastauksia harjoittelun myötä herääviin kysymyksiin. Sekä harjoittelulaitteisto että ohjaajien tieto-taito tähtäävät siihen, että terveytensä, hyvinvointinsa ja toimintakyvyn parantamisen takia lihasharjoittelua tarvitsevat henkilöt voisivat kokea harjoittelun turvalliseksi ja myönteiseksi.

FYYSINEN HUOLTOKESKUS OY Osmankäämintie 5, Vantaa   Puh: (09)83623540 Fax : (09)83873333